Biography

Unessa / Asleep

Tuntuu kuin olisin painajaisunessa. Verikokeita otetaan joka aamu ainakin kymmenen putkiloa, jonka jälkeen joudun lääkärin vastaanotolle. Tippoja laitetaan tunnin-kahden välein silmään ja tippa roikkuu myös sitkeästi kädessä. Yritetään selvittää mistä paha tulehdus johtuu, mutta näkö vain huononee.

Olen niin heikossa kunnossa, että minut viedään pyörätuolilla magneettikuvaukseen. En jaksa edes kunnolla ajatella, että miksi, epäileekö ne syöpää sittenkin? Päivät kuluvat hitaasti, huonekaverit vaihtuvat, mutta minä olen ja pysyn aina vaan huoneessa numero seitsemän. Onneksi äitini asui tuolloin Oulussa ja oli mun tukena, en tiedä miten olisin muuten jaksanut. Hän letitti hiuksiani, lakkasi kynteni, yritti kaikin keinoin olla tukena, kun mies joutui palaamaan kotiin lasten luokse.

Kuulen äitini itkevän. Minut viedään sängyssä leikkaussaliin. Olisikohan kolmas leikkaus kuukauden sisään, en muista. Olo on rauhallinen, tiedän jo mitä tapahtuu. Tippa kirvelee inhottavasti kädessä. Maski laitetaan kasvojeni eteen. ”Nyt saat hengittää rauhallisesti syvään” kuuluu naisen ääni. Vedän henkeen, ei tunnu missään, toisella kertaa alkaa unettaa ja kolmannella olen jo unessa.

It feels like I’m in a nightmare. Blood tests are taken every morning for at least ten tubes, after which I need to see a doctor. Drips are placed in the eye every hour or two. And the drop also hangs firmly in the hand. Trying to find out where the bad inflammation is, but the vision is getting worse.

I’m feeling so weak, that they take me to for magnetic resonance imaging by a wheelchair. I can’t even think properly why, Do they suspect cancer anyway? The days go by slowly, changing room mates, but I am, and always I stay in but the room number seven. Luckily my mother lived in Oulu at that time and was supported by me, I do not know how I would otherwise have done. She banged my hair, paint my nails, tried to do everything she could to support, when man had to return home to the children.

I hear my mother crying. I’m taken to bed in the operating room. Maybe the third cut in a month, I don’t remember. I feel calm, I already know what is happening. The drop drips disgustingly in the hand. The mask is placed in front of my face. “ Now, you can breathe deeply into your breath ” says woman’s voice. I breath deeply, but nothing happend, second breath begins feel tired and third breath I fell sleep.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *