• Biography

    Näky / Sight

    Tunnen miten kohotan ylös. Pikkuhiljaa korkeammalle ja vielä yhä korkeammalle. Katson alas ja näen kaiken tarkasti; meidän talon, naapurit ja kaikki mitä ympärillä on. Olo on niin hyvä, vaikka en ymmärrä mitä tapahtuu. Avaan silmät ja tajuan ettei se ollut unta, vaan olen hereillä. Näen tämän saman näyn kolme kertaa ja lisäksi myös muita, aina kolmesti toistuvia näkyjä. Käperryn sohvan nurkkaan, on hiljaista. Tunnen miten sisimmässäni on syvä rauha, olen kuin turvassa. Rukoilen välillä mielessäni, välillä ääneen. Tuntuu kuin Jumala olisi siinä ihan lähellä. Hymyilen ja toivon ettei tämä tunne loppuisi koskaan. Ihan hassua oikeasti – elämäni kauhein tilanne, kun en näe mitään, mutta silti on vaan uskomattoman hyvä olla.…

  • Biography

    Pimeä kuukausi / The dark month

    ”Istu, ole hyvä.” lääkäri sanoo. Mihin? En näe yhtään mitään. Lääkäri ohjaa tuolille, kyselee ja alkaa tutkimaan. Saan vastauksen lähes samantien; verkkokalvo on irronnut kokonaan. Päässä sumenee, puheensorina kuuluu jostain kaukaa. Muistan vain kuinka lääkäri sanoo, että leikkaus voidaan tehdä vasta kuukauden päästä. Silmää on leikattu lyhyessä ajassa jo niin monta kertaa, että sen täytyy saada rauhoittua. Pääsen kotiin. Kuukausi täysin ilman näköä. Pelkkää mustaa, vain omat ajatukset. Yritän ajatella positiivisesti, että onneksi voidaan sentään vielä leikata. Mies tekee kaiken, hyvä ettei syötä mua. Siihen en sentään suostu, vaan yritän sormin tunnustella missä lautanen on, missä mitäkin on. Sotkua joka paikassa, mutta mies ei hermostu kertaakaan. Käyn kuumassa suihkussa joka…

  • Biography

    Missä aurinko / Where the sun is

    Se tunne, kun pääsee kotiin sairaalasta. Aluksi viikonlopuksi, sitten viikoksi, se on ehkä upein tunne ikinä! Mitä muuta sitä ihminen kaipaisi, kun omat rakkaat on siinä lähellä? On pääsiäinen. Lapset käyvät virpomassa ja nautin upeasta auringonpaisteesta. Yhtäkkiä aurinko häviää ja ihmettelen sitä ääneen. Mies sanoo, että tuollahan se edelleen paistaa. Otan aurinkolasit pois ja tajuan etten näe mitään. Tai kyllä mä näen – pelkkää mustaa. Sanon miehelle, että on ihan pimeää. Taidan olla shokissa, sillä vakuutan että lapset voivat vielä virpoa muutamassa talossa ja tervehdin jopa naapuria normaalisti, vaikka en häntä näekkään. Feeling when you can go home from the hospital. At first for the weekend, then for a week,…

  • Biography

    Valkoinen keppi / White stick

    Tuijotan myrkynvihreää vessan seinää. Erotan värin juuri ja juuri. Paha silmätulehdus on saatu kuriin, mutta on jättänyt silmääni pysyvästi pahat vauriot. Tuntuu niin epätodelliselta kaikki, en millään pysty käsittämään mitä on tapahtunut. Kohta herään omasta sängystäni ja kaikki on niinkuin ennen. Tämä on vain painajaisunta, eikö niin? Huoneen ovi avautuu ja sisälle astuu mies. Tulee luokseni, kättelee, esittelee itsensä. Hän tuntuu olevan yli-innokas ja kertoo, että harjoitellaan valkoisen kepin käyttöä. Mitä?! En todellakaan halua koskea koko keppiin! Olen kauhuissani ja järkyttynyt samaan aikaan. Mies saa jollain ihmeen tavalla puhuttua minut ympäri ja niin tartun tärisevin sormin valkoiseen keppiin. Tuntuu ihan hirveältä. Kuljen pitkin sairaalaan käytävää keppi kädessä ja välillä tekisi…

  • Biography

    Unessa / Asleep

    Tuntuu kuin olisin painajaisunessa. Verikokeita otetaan joka aamu ainakin kymmenen putkiloa, jonka jälkeen joudun lääkärin vastaanotolle. Tippoja laitetaan tunnin-kahden välein silmään ja tippa roikkuu myös sitkeästi kädessä. Yritetään selvittää mistä paha tulehdus johtuu, mutta näkö vain huononee. Olen niin heikossa kunnossa, että minut viedään pyörätuolilla magneettikuvaukseen. En jaksa edes kunnolla ajatella, että miksi, epäileekö ne syöpää sittenkin? Päivät kuluvat hitaasti, huonekaverit vaihtuvat, mutta minä olen ja pysyn aina vaan huoneessa numero seitsemän. Onneksi äitini asui tuolloin Oulussa ja oli mun tukena, en tiedä miten olisin muuten jaksanut. Hän letitti hiuksiani, lakkasi kynteni, yritti kaikin keinoin olla tukena, kun mies joutui palaamaan kotiin lasten luokse. Kuulen äitini itkevän. Minut viedään sängyssä…

  • Biography

    Sumu / Fog

    On jo melkein puoliyö, kun saavumme Oysiin. Tuntuu ikuisuudelta päästä lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kyselee, tutkii, soittaa jonnekin, käskee odottamaan. Väsyttää ja itkettää. Epätietoisuus uuvuttaa ja ahdistaa. Mies puristaa kädestä ja silittelee. Vihdoin lääkäri tulee kertoman, että joudun jäämään sairaalaan yöksi. Aamu koittaa. Otetaan kymmeniä eri verikokeita, muita näytteitä, passitetaan röntgeniin ja vielä uudestaan lääkärille. Lääkäri sanoo, että tilanteeni on erittäin vakava. Tuntuu kuin sydämeni muljahtaisi mahanpohjassa ja lakkaa välillä lyömästä. Päässä sumenee ja mietin lapsuuttani. Lääkäri jatkaa; Silmän verkkokalvossa on agressiivinen tulehdus ja tämän takia joudun jäämään tippaan kahdeksi viikoksi. ”Kahdeksi viikoksi?! Ei, en millään kestä olla erossa lapsista niin kauan!” Mies puristaa edelleen kättäni ja kuiskaa: ”Tästä selvitään.” It’s…

  • Biography

    Nukensilmä / Doll’s eye

    ”Se on kuin nuken silmä” minulle sanottiin. Olin vasta 5-vuotias, kun toinen silmäni alkoi karsastamaan. Lääkärit tutkivat, eivät löytäneet syytä ja lopuksi yksi lääkäri sanoi, että se on syöpä, tyttö kuolee, jos ei leikata heti. Toinen silmä poistettiin kokonaan ja myöhemmin selvisi ettei syöpää ollutkaan, leikkaus oli virhe. Nyt istuin silmäpolilla mieheni kanssa. Tämä on varmasti vain tavallinen silmätulehdus, ajattelin. Hoitaja kyselee ja tekee testejä. Pääsen lääkärin vastaanotolle, vielä toiselle ja kolmannellekin. Kukaan ei sano, ei puhu mitään. Kuuluu vain epämääräistä muminaa ja huokailuja. Kysyn yhä uudelleen, mutta ei vastausta vieläkään. Katson mieheeni, joka yrittää rauhoitella minua. Ahdistaa. Lopuksi kun kukaan ei vieläkään vastaa, lysähdän lattialle, mieheni jalkojen juureen. Pää…

  • Biography

    Maaliskuu 2014 / March 2014

    Sen piti olla ihan tavallinen arkiaamu. Vanhimmat lapset kouluun ja vauvan kanssa kotona. Herään herätyskellon pirinään, nousen ylös ja kävelen poikien huoneeseen. Jotenkin on kauhean outo olo. Laitan valot päälle ja toivotan hyvää huomenta. Huimaa. Katson sänkyihin, mutta näkö on omituinen, näen suoraan eteenpäin, mutta en kunnolla sivuille. Pojat heräävät ja lähtevät kouluun. Menen vielä hetkeksi makoilemaan, kun vauva nukkuu vielä. Olo menee vain huonommaksi… Tästä alkaa elämäni kovin kamppailu. It was supposed to be an ordinary everyday morning. The oldest kids at school and with the baby at home. I wake up to the alarm clock, rising up and walking into the boys’ room. Somehow there is a terrible…